Näytetään tekstit, joissa on tunniste PHOTOHRAPHER. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste PHOTOHRAPHER. Näytä kaikki tekstit

Oh how she loves her Cheesecake



Meillä on ollut perheen kesken pientä kolmiodraamaa viime elokuusta saakka. 

Lapset tahtovat aloittaa sillä päivänsä ja isä taas haluaa sitä iltaisin. Minä taas rentouttaisin itseni sillä mieluiten raskaan työpäivän jälkeen. 

Kauppareissummekin muistuttavat nykyään huonoa huumoripitoista action pätkää. Kaikki alkaa siitä kun ensiksi juoksen läpi turvaporttien ja matkalla kaappaan käsiini suurimman ostoskorin jonka löydän ja pienet siniset renkaat vinkuen kiidän kohti kylmäosastoa. Kun viimein olen kultani luona kahmin kaikki viimeisetkin rippeet tuota islannin kultaa sinisen ratsuni sisään. Vasta sen jälkeen voin turvallisin mielin palata hevi-osastolle ja kaivaa ryttyisen kauppalappuni laukkuni pohjalta. 

Valitettavasti naapurin Irmalla taitaa olla sama tyyppi kiikarissa. Ette uskokaan kuinka olen välillä kiehunut mustasukkaisuudesta tyhjän kylmiön äärellä. Eikö ne typerykset ymmärrä että en halua mitään laastareita haluan vain sitä yhtä ja oikeaa! Mielummin olen sitten ilman ja vaikka itken itseni uunen jos tarve vaatii. 

Kohta joku varmasti kertoo minulle kuinka rakkaallani ei ole puhtaat jauhot pussissa. Sitä ennen haluan kuitenkin nauttia tästä pienestä rakkaustarinasta minun ja uuden ihastukseni välillä. 

Suhtemme on niin kovin tuore vielä, että opettelemme vasta tuntemaan toisemme. Olenkin päättänyt viedä häntä uusiin paikkoihin ja katsoa mihin kaikkeen hän oikein pystyy ja mistä hän oikesti pitää. Lupaan kuitenkin olla hellä ja antaa kokeiluillemme aikaa. En minäkään mikään kone keittiössä ole!

Pidän hänestä kyllä juuri sellaisena kuin hän on, mutta joka suhteessa tulee se vaihe kun pitää hiukan opetella uusia temppuja jotta intohimo säilyy. Varmuuden varalle meillä opetellaan niitä jo nyt :) 

Smoothiet ja pannukakut hänelle kyllä maistuvat, mutta tänään annoin hänelle matkan New Yorkiin ja voi veljet kyllä hän siitä pitikin! Rakkaani Skyr, mitä kaikkea ihanaa saammekaan vielä aikaan!


Vanilja Skyr New York kakku

"Tämä ohje etäisesti muistuttaa New York juustokakkua, mutta maku on paljon rahkaisampi. "

pohja:
100g sulanutta luomuvoita
150g mantelijauhoa
n.150g hirssileseitä
1dl luomu ruokosokeria

Sekoita kaikki aineet keskenään ja painele leivinpaperilla vuoratun irtovuoan pohjalle.
(Voit tehdä pohjan myös valmiista keksin muruista ja voista.)

täyte:
4prk vanilja skyrriä
1prk mascarpone juustoa
2 luomu kananmunaa
3 luomu valkuaista
2 sitruunan kuori 
4rkl sitruunanmehua
oman maun mukaan agave siirappia makeutukseksi

Sekoita kaikki aineet keskenään tasaiseksi massaksi ja lopuksi tarkista maku ja lisää sen mukaan makeutusta tai lisää sitruunaa. Kaada seos pohja-ainesten päälle. Laita vuoan päälle folio ja laita vuoka uuniin. Paista 170 asteessa n. 1h 40min. Tarkista välillä kuinka kakulla menee folion alla.
Anna kakun jähtyä rauhassa paistamisen jälkeen. Kun kakku on huoneen lämpöinen nosta se jääkaappii viilentymään pariksi tunniksi. Tarjoa valmis kakku marjojen ja siirapin kera.


Vanilla Skyr New York Cake


bottom:

100g melted organic butter 
150g almond flour 
about 150g organig flour(millet,  
1 dl organic sugar

Mix all ingredients together and press to the bottom of the baking tin.
(you can also use mashed cookies and butter for this)

filling:

4 jar vanilla skyr 
1 jar mascarpone cheese 
2 organic eggs 
3 organic egg whites 
Zest of 2 lemons 
4 spoon lemon juice 
according to your taste use agave syrup for sweetening

Mix all the ingredients together until it is smooth, and then check the taste and add sweetening or more lemon. Pour the mixture over the base materials. Put some foil over the cake and place it in the oven.  Bake at 170 c degrees for about 1h 40min. Leave the cake to cool down after baking. When the cake is at room temperature, raise it into the fridge to cool off  for a few hours. Serve the cake with berries and syrup.

MONTH OF SUNDAYS SS13




Noista edellisen postauksen kuvista muistin että Month of Sundaysin neljäs mallisto on nyt saapunut jälleenmyyjille sekä Month of Sundaysin verkkokauppaan.

I just remeberd by looking those pictures from my last post that Month of Sundays  Spring Summer 2013 Collection  is now available through retailers and web store!

Photo: Riikka Kantinkoski
Make up and hair: Ville Ruuska

RIPPLE OF WIND




Muutamia otoksia kesältä. Heinäpellot, laskevan auringon valo ja kevyt tuulen vire. Nyt niitä kaiholla muistelee kun aamulla kääntyy ovelta takaisin sisälle hakemaan enemmän lämmintä päälle. Yhdellä pienellä täällä jo nokka vuotaa. Nyt vain lämpintä keittoa, teetä ja suklaata koko sakille.

Some pretty pictures from this summer. Hay fields, sunset and light ripple of wind. Now I only have to dream about them when I go back inside to get some warmer clothes in the morning. One of our boys is already sniffeling. (don´t really know is this the right word for it:)) So tommorrow we eat soup, tea and chocolate.

Picture credits to Riikka Kantinkoski

TIM KIUKAS PHOTO


Voitteko uskoa että tuo lahjakas henkilö näiden kuvien takana on 19-vuotias  Tim Kiukas?  Kannattaa käydä vilkaisemassa hänen blogiaan.

Can you belive that the person behind the pictures is 19 years old boy Tim Kiukas.

   

WEEKEND




Hauskaa viikonloppua! Ja muistakaa äänestää!  Klick!
Have a nice weekend!

Rk opens in december


Omaa nimeäni kantava kauppa aukeaa joulukuussa, tervetuloa! Rk.
My own shop opens in December, Welcome! Rk.

5 minutes Photoshoot




Pikakuvaus. Luonnonvalo ja  50 ruutua. Parhaat otokset ovat yleensä ne kun malli unohtaa poseerata ja paljastaa todellisen luonteensa. Kuten näissä kahdessa viimeisessä ruudussa.

Natural light and 50 frames.  I think that best frames are the ones that shows the real personality, like these two last ones.

Photos: Riikka Kantinkoski 
Do not copy with out permission!

Sneak Peak


Almost Dead
Ensimmäinen oma artsuprojekti joka alkoi yllättäen. Idea elää jokaisella kuvaus kerralla eteenpäin. Olen aina halunut vähän olla floristi ja tässä sitä voin nyt leikkiä, tosin eilisen puskilla:)
One picture from My first personal art project.

Ethän kopioi kuvaani ilman lupaani.
Please, do not link this picture without my permission.

Red Head

Olen ollut jo tovin punapää, mutta oikean sävyn löytäminen on vielä kesken. Ehkäpä jotain tällaista seuraavaksi.

 I have been a red head for a while, but I´m still searching the right shade of it. Maybe something like this for the next time.

Picture taken by me, 
Riikka Kantinkoski for Kauneus&Terveys/A-Lehdet Oy
Stylist: Kaisa Hatakka
Make Up: Heidi Reponen

ARIGATO



Paumesin väki kävi täällä tänä aamuna seuraava kirjaansa varten. Sitä siis odotellessa, hih! Jännittävää:))

Nice people from Paumes visited us today for their next book.  So exiting:) We will be waiting!

CREDITS


[poster created by Erin Loechner and pia bijkerk (with yvette's lovely handmade fonts!)-- view larger format here] VIA LINK WITH LOVE

Some pics.

Olen päättänyt jäädä kotiin vielä vuodeksi. Se ei tule olemaan helppoa, sillä laskutkin on maksettava. Siksi olenkin alkanut kokoamaan jonkinlaista kuvagalleriaa tänne blogiini. Joten jos siis tarvitset valokuvaajaa esim. häihin tai muihin juhliin, tai haluat ikuistaa vaikka vauvamasusi niin laita ihmeessä sähköpostia ja olen käytettävissä! Tässä Lotta ja masu muutaman viikon takaa. Nyt masu on muisto vain ja seuraavaksi ikuistamme siellä majailleen pikkuisen tuhisijan.
weekdaycarnival@gmail.com
 
I have desided to stay at home one more year. It´s not going to be easy, because bill´s have to pay. So I´m planning to put here somekind of picture gallery. So if you need a photographer for your private events like birthday´s, wedding´s, family potrait´s ect.  I ´m available! I also do some commersial photoshoots. Here are some pic´s from couple of weeks ago. Now that belly is only in memories and next we  have a photoshoot about the baby. 
www. weekdaycarnival@gmail.com